Sivut

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Ihana 1-vuotias

Meidän pieni pentunen juhlii tänään synttäreitään. Vuosi on mennyt ihan hurjan nopeasti! Toisaalta taas tuntuu, että Jemma olisi ollut osa meidän perhettä jo ikuisuuden.


Tasan vuosi sitten sain Jemman kasvattajalta tekstiviestin: yhdeksän pientä koiranpentua oli syntynyt, ja yksi niistä olisi minun. Käydessäni katsomassa pienokaisia ekaa kertaa yksi pentusista valitsi ihan itse minut emännäkseen. Se pentunen puri käsiä. Ja vaatteita. Ja hiuksia. Se myös kiipeili sylissäni ja antoi pusuja. Se leikki enemmän kuin muut pentuset yhteensä. Ja oli muutenkin aika valloittava persoona. Pakkohan meidän oli se ottaa. Ja hetkeäkään ei ole tuo valinta kaduttanut. Jemma on edelleen sylikoira ja pusukoira, ja sen mielestä leikkiminen on kivoin asia maailmassa. Jemma on myös ehkä maailman hyväntuulisin koira. Sen elämänasenne on jotain ihan uskomatonta. Aika harvassa ovat ne hetket, jolloin Jemman häntä ei heilu. Se osaa iloita jokaisesta rapsutuksesta ja leikkihetkestä. Jo pelkkä katse tai pieni sana tekee tuon tyttösen niin kovin onnelliseksi. Jemma on muutenkin kaikin puolin ihana koira, juuri meille sopiva. :)

Ihanaa syntymäpäivää Jemma! Olet meille ihan hurjan tärkeä.


5 kommenttia:

Laura kirjoitti...

Onnea Jemma! :)

Hanne kirjoitti...

Kylläpä se aika tosiaan kuluu nopsaan, juurihan tuo Jemma tuli sinulle...
Onnittelut teille kaikille ja erityisesti Jemmalle!

päivi kirjoitti...

ihana kirjoitus<3 ihana Jemma<3

Iskä kirjoitti...

Onnea vaan 1 v:lle Jempulle :)

Anne kirjoitti...

Jemma kiittää onnitteluista! Ja on taas vaihteeksi ehkä maailman onnellisin pieni koira, koska tänään tuli vihdoin lunta. :) Voi sitä riemua!