Sivut

maanantai 28. marraskuuta 2011

Koiranpentu harrastaa

Jemmasta on kasvamassa aivan mahtava harrastuskaveri! Se rakastaa kaikenlaista yhdessä tekemistä, ja sitä voi palkata namien lisäksi yhtä hyvin myös leikillä tai vaikka pelkillä kehuilla. Sille kun jo tekeminen itsessään on niin kovin palkitsevaa. :) Vaikka koulukiireet ja niistä seuraava väsymys rajoittavatkin tällä hetkellä aika paljon meidän yhdessä touhuamista, niin ollaan me sentään jotain ehditty viime viikkojen aikana puuhaamaan.


Tottistreeneissä Jemma käy joka keskiviikko harjoittelemassa ihan arkisia asioita ja kilpatokon alkeita. Kotona meillä on tällä hetkellä työn alla kaunis perusasento, ja noudon alkeita olen myös alkanut tuolle naksuttelemaan. Agitreeneihin Jemma on päässyt mukaan nyt parikin kertaa, ja se on ollut ehkä maailman taitavin pentu! Ollaan tehty ihan simppeleitä pieniä harjoituksia, ja Jemma on malttanut jopa keskittyäkin yllättävän hyvin. Putki on sen mielestä maailman paras asia, ja mutkaputkeen lähettäminen alkaa sujua jo ihan mukavasti. Olen palkannut Jemmaa paljon ihan perushypyistä riman ollessa ihan minikorkeudella, ja takaakiertoa ja muuta pientä ollaan myös kokeiltu ihan esteilläkin. Noita ohjauskuvioita olisi kyllä edelleenkin tarkoitus harjoitella lähinnä agikentän ulkopuolella, jotta vältettäisiin pahimmat virheet ja turhautumiset niillä varsinaisilla esteillä.


Jemma pääsi jokin aika sitten myös ensimmäistä kertaa raunioradalle kokeilemaan ihmisten etsintää erilaisista piiloista ilmavainua käyttäen. Eikä varmasti jäänyt viimeiseksi kerraksi, sen verran tykästyttiin lajiin kumpikin. :) Jokainen koira pääsi vuorollaan etsimään raunioista muutamia maalimiehiä (= muita samoihin treeneihin osallistuneita), ja kaikki koirat hoksasivat tosi nopeasti, mistä oli kyse. Jemma rakastaa ihmisiä niin paljon, että ihmisten etsiminen oli sille tosi mieluista puuhaa. Eihän se höpsö onnistuessaan muistanut edes aina ottaa namipalkkaa maalimieheltä, niin riemuissaan se asiasta oli. :) Ehdottomasti mennään raunioille toistekin! Harmi vain että noiden pk-lajien harrastaminen on niin aikaavievää, muuten hakisinkin varmaan johonkin haku- ja raunioryhmään tuon kanssa. Useamman tunnin treenit pari kertaa viikossa ovat kuitenkin tällä hetkellä valitettavasti ihan mahdoton ajatus. No, ehkä me vielä joskus.. :)

lauantai 5. marraskuuta 2011

Heipat leijonalle


Nyt se on sitten tehty: pentunen on kalju. Silloin kun tuo tuli meille, päätin jo etten ala tappelemaan takkujen kanssa turhaan, vaan ajelen turkin pois kun pentukarva alkaa vaihtua. Se ei vain ollutkaan ihan niin helppoa kuin luulin. Siis se henkinen puoli siinä parturoinnissa. Jemmahan trimmattiin ekan kerran leijonaksi jo paljon ennen luovutusta, eli siis tosi pienenä. Ja tykkäsin siitä trimmistä ihan hirmu paljon. Ja niin tykkäsi moni muukin, Jemman pehmoinen turkki keräsi aina paljon kehuja ihan vierailtakin ihmisiltä. Ajattelin, ettei Jemma ole enää se sama Jemma ilman turkkiansa. Se kun vaikuttaa niin paljon koiran koko olemukseen, ja etenkin sen ilmeisiin. Sen vuoksi jaksoin tapellakin niiden takkujen kanssa aika pitkään. Mutta se aika, jonka kulutin turkinhoitoon joka viikko, tuntui vain kasvavan koko ajan, joten pari päivää sitten annoin periksi. Ja lopputulos näkyy näissä kuvissa. Voi kuinka ikävöinkään sitä tuulessa hulmuavaa leijonaa, joka edellisen postauksen kuvissa vielä kirmailee..


Kestää todennäköisesti pieni ikuisuus, että totun pentusen uuteen ulkomuotoon. Sen lisäksi mulla on koko ajan hirveä tarve selitellä päätöstäni, etenkin itselleni. Totuus kuitenkin on, että pitkien koulupäivien ja päivystysten ja satunnaisten työvuorojen vuoksi mulla on vapaa-aikaa tällä hetkellä ihan liian vähän. Vapaapäiviä on yleensä yksi (tai ei yhtään) viikossa, ja niinä harvoina vapaapäivinä touhuan Jemman kanssa mieluummin jotain ihan muuta kuin selvittelen takkuja ja pesen ja föönaan sitä. Se kun ei enää ollut mikään tunnin tai parin projekti, vaan vei aika paljon enemmän aikaa tuolla takkuuntumisvauhdilla. Eikä se kerta viikossa tuntunut sitä paitsi enää edes riittävän pitämään takkuja poissa, eli vieläkin tiheämmät pesuvälit olisivat ehkä olleet tarpeen. Enkä halua edes ajatella tulevaa talvea loskalammikoineen, Jemmahan aikoo todennäköisesti kylpeä niistä jokaisessa..

Kyllä me aiotaan se turkki vielä takaisin kasvattaa. Odotellaan vain että pahin takkukausi menee ohi. Nyt keskitytään vaan siihen muuhun yhdessä tekemiseen, kun ei tarvitse enää turkinhoitoa harrastaa. Metsälenkit, agility ja tottis, täältä tullaan. :)