Vietettiin taas viikonloppua Päiväkummussa, ja Cami pääsi uimaankin vielä ennen kotiinlähtöä. Taisi viilentää ihan mukavasti, vaikkei se vesi enää mitenkään kylmää ollutkaan. Uinnin jälkeen tuli pieni hepulikin, josta kuvat kertovat ehkä enemmän. :)
Ja taas on pieni koira kiharalla. :)
sunnuntai 11. heinäkuuta 2010
perjantai 9. heinäkuuta 2010
Kuinka terveestä koirasta tuli sairas koira, osa 2
Tiesin kortisonin monista sivuvaikutuksista, ja olinkin kovasti toivonut, etten joutuisi sitä koskaan Camille antamaan. Toisin kuitenkin lävi, ja Camin elämä alkoi koostua lähinnä syömisestä, juomisesta ja pissaamisesta. Lenkeillä se väsyi saman tien eikä se innostunut enää oikein leikkimäänkään. Pienen koiran elämänilo tuntui kadonneen. Tuntui kuin Cami olisi hetkessä vanhentunut kymmenellä vuodella. Jatkuva kaulurin käyttäminen kevään aikana on sekin rajoittanut Camin elämää, mm. luiden nakertelu on jäänyt kokonaan.
Camin saatua kortisonia kaksi viikkoa (3.5.) puolitimme kortisoniannoksen (2,5mg/vrk), koska uusia oireita ei ollut ilmennyt. Kului viikko, ja luomeen ilmestyi uusi patti. Tässä vaiheessa luomet alkoivat näyttää myös paksuuntuneilta, osittain ilmeisesti arpikudoksen jäljiltä. Molemmat alaluomet näyttivät kääntyneen ulkoreunastaan hieman ulospäin, niin että limakalvo tuli näkyviin. Eläinlääkäri neuvoi tuplaamaan annoksen jälleen. Koska tämä 5mg/vrk annos on 5-kiloiselle koiralle kuitenkin kovin suuri pidempään käytettynä, kyseinen annos olisi ehdottomasti puolitettava viimeistään kahden viikon käytön jälkeen. Mikäli oireet palaisivat, Cami saisi kortisonin rinnalle myös immunosuppressorilääkityksen. Näin kävi, ja 2.6. hain Camille apteekista immunosuppressorivalmisteen (Imurel 25mg). Cami sai nyt Prednisolonia 2,5mg/vrk ja Imurelia 12,5mg/vrk.
Koska molemmat lääkkeet vaikuttavat sekä maksaan että verisoluihin, eläinlääkäri halusi tutkia Camilta varmuuden vuoksi verinäytteen. 14.6. menimme siis jälleen vastaanotolle. Verinäytteen ottamisen yhteydessä lääkäri tutki myös Camin luomet, ja vaikka ne omaan silmääni näyttivät hyvältä, niistä löytyi kuitenkin jonkin verran bakteerikertymää, joten lähdimme kotiin mukanamme jälleen uudet silmätipat (Tobrex Depot).
Samana iltana eläinlääkäri soitti labratuloksista. Maksa-arvot olivat kohonneet huimasti (ALAT yli 1111, normaaliarvo 24-136). Lääkitys puolitettiin saman tien, ja puolitus tehtiin uudelleen viikon kuluttua. Maksa-arvot olisi tutkittava kuukauden kuluttua uudestaan. 28.6. juttelin jälleen eläinlääkärin kanssa, ja hän neuvoi vähentämään lääkitystä vielä kerran ennen kontrolliverinäytettä. Cami sai tämän jälkeen Prednisolonia 1/4 tablettia (vajaa 1mg) joka kolmas päivä ja Imurelia 1/4 tablettia (reilu 6mg) joka kolmas päivä. Annokset olivat siis jo hyvin pieniä, ja niiden merkitys luomien kunnon kannalta jo melkein olematon.
Mitä meille nyt kuuluu?
Tänään olikin sitten maksakontrolli, ja arvot olivat edelleen pahasti koholla. ALAT oli 944, eli edelleen hurjan korkea. Arvoa kuitenkin mitataan vain tuohon 1111:een asti, eli se on siis saattanut olla ensimmäisellä kerralla paljonkin sen yli, jolloin se olisi nyt siis laskenutkin selvästi. Tätä on kuitenkin mahdotonta sanoa. Nykyinen arvo on joka tapauksessa sekin huolestuttavan suuri. Albumiini sen sijaan on ollut koko ajan normaali, mikä kertoo maksan toimivan vielä hyvin. Lääkitys ei myöskään ole vaikuttanut verisoluihin/-hiutaleisiin merkittävästi, mikä on tottakai hyvä uutinen. Viime kerralla löytyneet bakteerikertymät olivat nyt hävinneet luomista. Sarveiskalvot olivat ilmeisesti hieman kärsineet pitkästä Tobrex Depot -tippakuurista, ja niissä oli nähtävissä mikroskooppista arpeutumista (?), mikä omaan silmääni näyttää lievältä silmien sameudelta.
Koska maksa-arvot on saatava laskemaan, kaikki suun kautta annettavat lääkkeet jätettiin nyt pois, ja lähdimme kotiin Maxitrol-tippojen kanssa. Tipat sisältävät kyllä kortisonia, mikä saattaa sekin vaikuttaa maksaan, mutta todennäköisesti paljon vähemmän kuin suun kautta annettuna. Tippojen lisäksi ainoa hoito on luomien huuhtelu ja puhdistaminen keittosuolaliuoksella, mistä onkin tullut meille jo ihan rutiinia. Seuraava maksakontrolli on kuukauden päästä. Jos muutosta ei ole tapahtunut, on vuorossa maksan tutkiminen, eli ultraus ja lisää verinäytteitä. Camin maksa-arvojahan ei ole tutkittu yli kahteen vuoteen ennen tätä, joten voi olla, että maksa on ollut huonossa kunnossa jo ennen lääkitystä. Voi kun olisinkin tajunnut vaatia sen verinäytteen ottamista jo ennen lääkityksen aloittamista. Maksan heikentynyt toimintahan saattaisi olla myös se perimmäinen syy Camin sairasteluun. Cami on kuitenkin eläinlääkärin mukaan aivan liian terveen oloinen maksavikaiseksi koiraksi, eikä hän tiedä yhtäkään pelkillä silmäluomilla oireillutta maksapotilasta, joten maksavian mahdollisuus taitaa onneksi olla aika pieni.
Tällä hetkellä luomien pinta on vähän röpelöinen, mutta uusia patteja ei ole ilmaantunut vähään aikaan. Cami on piristynyt hurjasti viime viikkojen aikana, ja juominen ja pissaaminen on selvästi vähentynyt. Ruokahalu tuntuu sen sijaan vain kasvavan, mutta se nyt saattaa johtua ihan vain siitäkin, että syöminen on kivaa.. :) Olen uskaltanut jättää nyt jo kaulurinkin pois, eli Cami elää tällä hetkellä lähes normaalia koiranelämää. Ruokinnassa on tosin tapahtunut hieman muutoksia viime aikoina, ja Camin onkin nyt eliminaatiodieetillä, mutta siitä lisää myöhemmin.

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010
Päiväkummun koirauimalassa
Kesäkuumalla on kiva käydä vähän kahlaamassa uudessa uima-altaassa. Aluksi vähän houkuteltiin namin avulla, mutta aika reippaasti se pikkuinen siellä lopulta taapersi.
Mahtaako olla mitään kauniimpaa kuin rimppakinttuinen pieni bichon? :)

torstai 1. heinäkuuta 2010
Ostoslistalla pienen valkoisen ikioma pyöräkori
Pyöräkori olisi ihana! Camin pikkujalat kun väsyvät niin kovin nopeasti varsinkin kesäkuumalla, niin pyöräily olisi kätevä tapa liikkua paikasta toiseen, kun omasta autosta vasta haaveillaaan. Meidän ajonopeus tuskin olisi kovin päätähuimaava, joku 5km/h. :D Ja Cami haluaisi ehkä myös ikioman kokovartalopyöräilykypärän..
Noita myy ainakin Zooplus. Kuva otettu täältä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)