Äkkiä ? siitä pienestä mustasta pennusta on kasvanut ihan oikea koira. Kaunis koira, ei voi muuta sanoa. Minkälainen suhde Camilla ja Jemmalla on, kumpi määrää ns. kaapinpaikan?
Iso koirahan se jo on. Luonteeltaan kuitenkin vielä aika kakara ja ihan hyvä niin. :)
Jemma rakastaa siskoaan yli kaiken, roikkuu sen perässä aina kuin mahdollista ja on myös aika mustasukkainen, jos se huomaa että Cami puuhailee jotain kivaa. Se haluaisi olla aina siellä missä Camikin, riippumatta siitä onko Cami leikkimässä, agilityä treenaamassa, kynsien leikkuussa vai eläinsairaalan pöydällä ultraäänitutkimuksessa. :D Itku on herkässä, jos se ei saa osallistua. Cami on sen verran pehmo, ettei sillä ole mitään tervetta pomotella, ruokaansa se toki puolustaa, jos toinen tulee liian lähelle. Mitään puruluita tms ne eivät toisiltaan varastele, korkeintaan yrittävät harhauttaa toista sen verran, että saavat huijatuksi luun itselleen. Koheltaessaan Jemma saattaa joskus vahingossa jyrätä tuota pikkuista, mutta kyllä Cami sitä usein komentaakin, jos meno menee liian villiksi. Monesti Cami saattaa napata Jemmaa nenänpäästä, jos tuo ei muuten usko.
Nykyään nuo tulevat jo ihan hyvin juttuun ja elelevät melko lailla sulassa sovussa keskenään. Välillä yllätän ne leikkimästä omia ärrimurri-leikkejänsä. Camin ilme on silloin aika mainio "no en varmasti oo ollu leikkimässä ton pöljän kanssa". No eipä, muuten vaan hirmuiset hepuli-ilmeet molemmilla. :)
2 kommenttia:
Äkkiä ? siitä pienestä mustasta pennusta on kasvanut ihan oikea koira. Kaunis koira, ei voi muuta sanoa.
Minkälainen suhde Camilla ja Jemmalla on, kumpi määrää ns. kaapinpaikan?
Iso koirahan se jo on. Luonteeltaan kuitenkin vielä aika kakara ja ihan hyvä niin. :)
Jemma rakastaa siskoaan yli kaiken, roikkuu sen perässä aina kuin mahdollista ja on myös aika mustasukkainen, jos se huomaa että Cami puuhailee jotain kivaa. Se haluaisi olla aina siellä missä Camikin, riippumatta siitä onko Cami leikkimässä, agilityä treenaamassa, kynsien leikkuussa vai eläinsairaalan pöydällä ultraäänitutkimuksessa. :D Itku on herkässä, jos se ei saa osallistua. Cami on sen verran pehmo, ettei sillä ole mitään tervetta pomotella, ruokaansa se toki puolustaa, jos toinen tulee liian lähelle. Mitään puruluita tms ne eivät toisiltaan varastele, korkeintaan yrittävät harhauttaa toista sen verran, että saavat huijatuksi luun itselleen. Koheltaessaan Jemma saattaa joskus vahingossa jyrätä tuota pikkuista, mutta kyllä Cami sitä usein komentaakin, jos meno menee liian villiksi. Monesti Cami saattaa napata Jemmaa nenänpäästä, jos tuo ei muuten usko.
Nykyään nuo tulevat jo ihan hyvin juttuun ja elelevät melko lailla sulassa sovussa keskenään. Välillä yllätän ne leikkimästä omia ärrimurri-leikkejänsä. Camin ilme on silloin aika mainio "no en varmasti oo ollu leikkimässä ton pöljän kanssa". No eipä, muuten vaan hirmuiset hepuli-ilmeet molemmilla. :)
Lähetä kommentti