Sivut

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Blogin aloitus

Camin oma blogi on ollut suunnitelmissa nyt pari vuotta, ja nyt se on vihdoin toteutunut. Cami on ehdottomasti koira, joka on ansainnut ikioman blogin. Se on ihanan touhukas ja suloinen pakkaus, joka tykkää osallistua kaikkeen, ja joka mököttää, jos ei saa osallistua. Rodultaan Cami on bichon frisé, eli pieni, söpö ja itsepäinen karvapallo, joka osaa halutessaan olla aikamoinen kiukkupussi. Camin luonne on ollut ajoittain haaste meille omistajille, me kun odotimme saavamme Camista aina iloisen ja helposti käsiteltävän pikkukoiran. Cami on oikukkaasta luonteestaan huolimatta onnistunut kuitenkin hurmaamaan täysin sekä omistajansa että monet muut sen elämään kuuluvat ihmiset.

Yksi syy, jonka takia otin itseäni niskasta kiinni blogin perustamisen suhteen, oli Camin äkillinen sairastuminen. Camin silmäluomet menivät kevään aikana nopeasti huonoon kuntoon, ja syy on edelleenkin epäselvä. On epäilty sekä autoimmuunisairautta että erilaisia allergioita. Blogin tarkoituksena on siis paitsi kertoa iloisista asioista Camin elämässä, myös seurata Camin sairauden etenemisestä. Sairauden puhkeamisen myötä Camista on tullut minulle, jos mahdollista, vieläkin tärkeämpi perheenjäsen.

Blogia kirjoittelee 24-vuotias tuleva eläinlääkäri, joka toivon mukaan jaksaa myös päivitellä blogia useammin kuin kerran vuodessa. :)

1 kommentti:

Sonja kirjoitti...

Onnea Camilla blogista! ^^ Pitää tulla lukemaan lisää paremmalla ajalla, koska muuten myöhästyn töistä :D

-Sonja ja pojat