lauantai 5. marraskuuta 2011

Heipat leijonalle


Nyt se on sitten tehty: pentunen on kalju. Silloin kun tuo tuli meille, päätin jo etten ala tappelemaan takkujen kanssa turhaan, vaan ajelen turkin pois kun pentukarva alkaa vaihtua. Se ei vain ollutkaan ihan niin helppoa kuin luulin. Siis se henkinen puoli siinä parturoinnissa. Jemmahan trimmattiin ekan kerran leijonaksi jo paljon ennen luovutusta, eli siis tosi pienenä. Ja tykkäsin siitä trimmistä ihan hirmu paljon. Ja niin tykkäsi moni muukin, Jemman pehmoinen turkki keräsi aina paljon kehuja ihan vierailtakin ihmisiltä. Ajattelin, ettei Jemma ole enää se sama Jemma ilman turkkiansa. Se kun vaikuttaa niin paljon koiran koko olemukseen, ja etenkin sen ilmeisiin. Sen vuoksi jaksoin tapellakin niiden takkujen kanssa aika pitkään. Mutta se aika, jonka kulutin turkinhoitoon joka viikko, tuntui vain kasvavan koko ajan, joten pari päivää sitten annoin periksi. Ja lopputulos näkyy näissä kuvissa. Voi kuinka ikävöinkään sitä tuulessa hulmuavaa leijonaa, joka edellisen postauksen kuvissa vielä kirmailee..


Kestää todennäköisesti pieni ikuisuus, että totun pentusen uuteen ulkomuotoon. Sen lisäksi mulla on koko ajan hirveä tarve selitellä päätöstäni, etenkin itselleni. Totuus kuitenkin on, että pitkien koulupäivien ja päivystysten ja satunnaisten työvuorojen vuoksi mulla on vapaa-aikaa tällä hetkellä ihan liian vähän. Vapaapäiviä on yleensä yksi (tai ei yhtään) viikossa, ja niinä harvoina vapaapäivinä touhuan Jemman kanssa mieluummin jotain ihan muuta kuin selvittelen takkuja ja pesen ja föönaan sitä. Se kun ei enää ollut mikään tunnin tai parin projekti, vaan vei aika paljon enemmän aikaa tuolla takkuuntumisvauhdilla. Eikä se kerta viikossa tuntunut sitä paitsi enää edes riittävän pitämään takkuja poissa, eli vieläkin tiheämmät pesuvälit olisivat ehkä olleet tarpeen. Enkä halua edes ajatella tulevaa talvea loskalammikoineen, Jemmahan aikoo todennäköisesti kylpeä niistä jokaisessa..

Kyllä me aiotaan se turkki vielä takaisin kasvattaa. Odotellaan vain että pahin takkukausi menee ohi. Nyt keskitytään vaan siihen muuhun yhdessä tekemiseen, kun ei tarvitse enää turkinhoitoa harrastaa. Metsälenkit, agility ja tottis, täältä tullaan. :)


 

2 kommenttia:

Anni kirjoitti...

Samaistun niin tohon tuskaan. Tuntuu aina yhtä kamalalta ajella juuri pesty, pehmeä, sileä ja takuton turkki pois. Ja siihen karvattomaan tyyppiin kotona kestää silmä tottua. :) Totuus on vaan, että se on niin paljon helpompi,varsinkin tossa takkuvaiheessa ja loskakeleillä. Nykysellään Lunan turkki on aika helppo hoitoinen, ei takkuunnu ollenkaan niin äkkiä.

Noora kirjoitti...

Jemmahan on ihan näppärän näköinen tuossa uudessakin turkissa :)

Mun blogissa ois sulle haaste..