perjantai 28. lokakuuta 2011

Meidän lokakuu

Meidän lokakuu on sisältänyt paljon pitkiä lenkkejä kauniissa säässä, hurjasti onnistuneita agilitytreenejä pienen valkoisen kanssa sekä aivan ihania hetkiä nopeasti kasvavan pentusen kanssa. Koulu on vienyt ihan liikaa aikaa viimeisten viikkojen aikana, mutta koirien kanssa ollaan yritetty siitä huolimatta touhuta mahdollisimman paljon.




Jemma on joutunut ulkoilemaan remmissä viimeiset pari viikkoa, kun se aloitti nyt ensimmäiset juoksunsa. Se on tottunut juoksemaan vapaana päivittäin, ja siitä kyllä huomaa, miten paljon se juoksemista jo kaipailee. Tyttö on ollut onneksi ihan oma itsensä juoksujen ajan, energiaa ainakin riittää ihan yhtä paljon kuin ennenkin. :)




Cami on alkanut ottamaan ihan tosissaan tuon meidän agilityharrastuksen. Meidän viikottaiset treenit alkoivat taas syyskuussa, ja tuo kiitää radalla pää viidentenä jalkana joka treeneissä. Vauhtia on jo niin paljon, että joudun välillä ihan tosissani juoksemaan, että pysyn tuon pienen pikajuoksijan matkassa. :) Motivaatiokin on ollut ihan kohdillaan, sekä koiralla että emännällä, ja Cami on seurannut ohjaustani tosi kivasti. Aina silloin kun ohjaan oikein. ;) Se edelleenkin nipottaa jokaisesta virheestä, jonka radalla teen, mikä on toisaalta ihan hyväkin, koska palaute omista virheistä on toki aina tervetullutta.

Jemman kanssa agilityharrastus on vielä ihan alkutekijöissään. Ohjauskuvioita ollaan harjoiteltu jo jonkin aikaa, mutta esteitä ei olla käyty ihmettelemässä ollenkaan viime kevään jälkeen. Silloinhan tuo pääsi kokeilemaan putken läpi juoksemista ja tuntui tykkäilevän siitä ihan hirmuisesti. Ajattelin viedä tuon tutustumaan esteisiin lähemmin vasta keväällä. Sitä ennen olisi tarkoitus harjoitella lisää ohjausta ulkona puiden ja tolppien avulla, ja alkaa harjoitella niitä kontaktejakin vähän ahkerammin. Jemman pitäisi harjoitella myös jonkinlaista itsehillintää ja rauhassa odottamista. Se ei voi sietää sitä, että treenaan Camin kanssa, jos se on itse paikalla. Se on ehkä maailman mustasukkaisin koiranpentu, enkä ole voinut kuskata sitä mukana hallillakaan sen vuoksi. Se kun osaa huutaa halutessaan ihan hirveän lujaa ja kiskoisi varmaan hallia rakenteet hajalle, jos erehtyisin sitomaan sen hallin seinään odottamaan. Kunhan se saisi nyt nuo juoksunsa päätökseen, niin voisin joskus mennä ihan vain Jemman kanssa kahdestaan hallille ja naksutella kauniista käytöksestä. :)