torstai 30. syyskuuta 2010

Lahja

Sain synttärilahjaksi ikioman Agility right from the start -kirjan, jota Sofi on kovasti suositellut. Synttäripäivä osuu kyllä vasta ensi viikolle, mutta postin saapumisilmoitus paljasti vähän liikaa, ja sainkin opuksen saman tien selailtavakseni. On se vaan niin ihana! Ei ole epäilystäkään, minkä parissa pimenevät syysillat tulevat kulumaan. :)


Eilen saapui myös tilaukseni agi.fi-kaupasta, joka sisälsi Exercise Sourcebook 2 -kirjasen omatoimista treenailua varten sekä Clean Run -lehden erikoisnumero, jonka teemana on motivaatio, vietit ja itsehillintä. Vähän jo lehteä selailin, ja oli ihan positiivinen yllätys. Näyttäisi olevan ihan hyviä vinkkejä motivaatio-ongelmiin, omiin virheisiin, leikkimiseen ym. Varmasti ilta jos toinenkin tulee vierähtämään tämän parissa.


keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Huipputreenit!

Meillä oli maanantaina syksyn ensimmäinen vuoro Purinalla, ja kieltämättä jännitin treenejä etukäteen. Purinalla on niin paljon hajuja (ja myös niitä taskusta pudonneita nameja), että tällaiselle haisteluun taipuvaiselle pienelle koiralle se ei ole ehkä kaikkein paras treenipaikka. Kouluttaja meillä käy vain joka toinen kerta, alkaen ensi viikosta, joten harjoittelimme eilen lähinnä motivaation ylläpitoa ja korvien käyttämistä. Joitakin lyhyitä harjoituksia tehtiin siinä samalla.

Camihan sitten yllätti positiivisesti ja oli ihan mahtava! Muutaman kerran se lähti hajujen perään, mutta tuli kyllä yllättävän nopeasti käskystä luokse. Itse menin vähän lukkoon joka kerta kun se lähti, olin ihan varma että koko treenit menee ihan penkin alle. Ja tämähän ei vaikuta ainakaan positiivisesti meidän yhteistyöhömme. Muutaman kerran jälkeen aloin kuitenkin luottamaan pieneen valkoiseen ja itseeni sen verran, että pääsin lähes kokonaan eroon näistä ajatuksista. Pientä edistystä siis tapahtui myös ohjaajan omassa päässä. :)

Nameina meillä oli kanan sydäntä, jota ilokseni löysin Murren Murkinasta valmiiksi kypsennettynä. Ihanan helppoja nameja, jäätiin näihin ehkä vähän koukkuun! Namit siis kelpasivat pikkuiselle paremmin kuin hyvin, mikä oli odotettavissakin, kun se on näitä joskus ennenkin maistanut. Ajattelin yrittää taas pitkästä aikaa opettaa Camia leikkimään treeneissä ja laitoin nameja myös sukan sisälle. Ja sukkahan olikin sitten Camin mielestä parasta ikinä! Onnellisena se juoksenteli sukan perässä ja ravisteli sitä ihan tosissaan. Pari kertaa käytin sukkaa myös palkkana putken jälkeen, ja ainakin toistaiseksi kelpasi hyvin. Camihan on siis koira, jota en ole koskaan palkannut leikillä, koska se ei vain ole ollut sen juttu. Aiemmin edes namisukat eivät ole kelvanneet, eli ei aavistustakaan, mistä eilinen innostus yhtäkkiä johtui. Ihan huippua joka tapauksessa! :)


Uusien namien voimalla jaksaa tehdä paremmin myös sirkustemppuja. :)

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Maalainen

Viimekertaisen agilityavautumisen jälkeen onkin kiva tehdä taas pieni kuvapostaus. Eilen käytiin pitkästä aikaa Viljakkalassa, taataa ja mummua moikkaamassa. Ja Camihan oli luonnollisesti mukana haistelemassa maalaisilmaa ja ilahduttamassa vanhuksia. :)


Pitkä automatka meni mukavasti turvavöissä istuen ja enimmäkseen nukkuen. Väilillä piti tunkea väkisin syliin ja ihmetellä vähän maisemiakin.



 



Kaikista kivointa oli juosta vapaana. Paljon se kyllä jaksoi juostakin!





Pieni lammas kokeili myös laiduntamista maalaismaisemassa. :)


Ja harrastihan se vähän agilityäkin!












torstai 23. syyskuuta 2010

Vainukoira vauhdissa

Meillä oli viime vuonna aika pahoja ongelmia agilityradalla haistelemisen kanssa. Luulin jo että oltaisiin päästy tästä eroon, mutta ei. Käytiin tänään taas Ojangossa, ja kaikki mahdolliset hajut alkoivat kiinnostaa Camia jo bussimatkan aikana. Kuono pitkällä se nuuskutteli koko matkan, ja sama jatkui myös kentällä.

Ongelmaa esiintyy eniten silloin, kun Cami tylsistyy treeneissä. Kun sillä on hetki omaa aikaa. Ja siihen ei siis vaadita kuin muutaman sekunnin tauko harjoitusten välissä, jolloin en huomioi sitä aivan sataprosenttisesti. Näitä taukoja olen yrittänyt paikata sivulletulolla, maahanmenolla tai muilla tempuilla. Tai sitten otan Camin suosiolla syliin, jos aion jäädä edes hetkeksi miettimään rataa, juttelemaan tms. Pahimmillaan haistelu on sitä, että Cami saattaa kesken radan lähteä esim. kahden peräkkäisen, hyvin lähellä toisiaan olevan hypyn välillä jonkun ihanan hajun perään. Tuntuu ihan uskomattomalta, miten tehokkaasti ne hajut vetävät puoleensa tuota pientä kuonoa. Tätä tapahtui taas tänään.

Onko kyse loputtomasta ruokahalusta, muiden koirien tuoksuista, tylsistymisestä, stressistä vai mistä, sitä en tiedä. Cami tuntuu kuitenkin nauttivan esteiden suorittamisesta, eli tuskin sillä kovin tylsää voi radalla olla. Tämä ongelma syö kyllä ohjaajan motivaatiota ja aiheuttaa pahaa mieltä, eikä ohjattavallakaan kohta ole enää kivaa. Ja tämän kun nimenomaan pitäisi olla hauskaa yhteistä ajanvietettä.

Miten sitten olen ajatellut yrittää korjata tilannetta? Nämä tulivat nyt ensimmäisenä mieleen, sen jälkeen kun olin luopunut ajatuksesta myydä vuoden treenipaikkani jollekulle siitä hyötyvälle ja tehdä Camista sohvakoiran tai ehkä rukkaset.

1) Parempi palkka: Tällä hetkellä palkkana on ainoastaan Camin omia kuivamuonanappuloita, koska Camin ruokavalio on ollut kovin rajoitettu. Possua tuo tuntuu kuitenkin sietävän, joten ehkä pitäisi piipahtaa Murren Murkinassa ostamassa jotain uusia herkkuja sille. Viime vuonna meillä tosin oli vaikka mitä herkkuja mukana, ja tilanne oli silti sama.

2) Paremmin suunnitellut treenit: Meidän omatoimitreenit ovat usein lähinnä sitä, että rakennetaan pieni radanpätkä, jota tehdään muutaman kerran, ja tehdään lisäksi yksittäisiä esteitä tai muutaman esteen yhdistelmiä ihan satunnaisesti. Rata ja muut harjoitukset riippuvat usein siitä, miten edellinen treenaaja on jättänyt esteet radalle. Ei siis mitenkään suunnitelmallista. Jos suunnittelisin etukäteen päivän harjoitukset ja kävisin niitä mielessäni läpi ennen kentälle menoa, ehkä harjoittelu olisi tehokkaampaa ja turhilta mietintätauoilta vältyttäisiin. Ihan omasta laiskuudesta siis johtuu tämä.

3) Ei väsyneenä tai puolikuntoisena treeneihin: Tänään huomasin jo lähtiessämme kotoa, että oma olo ei ollut ihan kaikkein paras huonosti nukutun yön ja pienen päänsäryn jälkeen. Tämä ehkä saattoi vaikuttaa omaan käytökseeni ja sitä kautta myös pienen vainukoiramme käytökseen. Väsyneenä on kuitenkin helposti pinna kireällä, ja Cami saattaa mennä lukkoon ja haistella ihan vain rauhoitellakseen emäntää. Mutta miten ihmeessä aion selvitä ensi viikolla alkavista maanantaisin kello 21-22 pidettävistä treeneistä, kun yleensä ole maanantaisin tuohon aikaan jo nukkumassa.. Pienet päikkärit ennen treenejä eivät varmaankaan olisi pahasta.

4) Sen tosiasian hyväksyminen, että Cami on ehkä maailman omapäisin pieni tuittupää, jolla ei ole tippaakaan miellyttämishalua. Huonoina päivinä sitä ei vain yksinkertaisesti kiinnosta, eikä siltä pitäisi silloin mitään vaaatiakaan. Tämän hyväksyminen on tosin joskus hieman hankalaa, kun on ensin käyttänyt yli tunnin matkustaakseen julkisilla agitreeneihin iltamyöhään vain todetakseen, että tämä onkin taas näitä päiviä.

Pikkuneiti vauhdissa Koirakerho K9:n agikisoissa viime vuonna. (kuvaajana Aino Virkki)

Kaikesta huolimatta Cami on kuitenkin hyvinä päivinään aivan mahtava agility-bichoni, enkä sitä ikinä mihinkään bordercollieen vaihtaisikaan. Ehkä saamme uudelta kouluttajaltamme hyviä vinkkejä, tai ehkä pääsemmekin alkuun jo näiden pienten pohdintojen jälkeen. Toivottavasti jokin ratkaisu kuitenkin löytyy, ja pieni valkoinen saa jatkossakin kiitää hyvillä mielin agilityradoilla. :)

tiistai 21. syyskuuta 2010

Vesisadetta ja kurapukuja

Camia ällöttää vesisateet. Vielä enemmän sitä ällöttää vaatteiden pukeminen. Kurahaalari on kaikista pahin. Vesisadetta, vaatteita, pesemistä ja föönaamista vihaava pieni valkoinen onkin juuri täydellistä lenkkiseuraa syksyn kurakeleihin..

Eipä ole pikkuneiti muuten ontunut kertaakaan viimeviikkoisten agitreenien jälkeen! Toivottavasti olkapää kestää jatkossakin yhtä hyvin. Ensi viikosta eteenpäin aletaankin treenata taas ihan säännöllisesti, vaikkakin edelleen vauvaesteillä ihan varmuuden vuoksi. Joka tapauksessa tosi kivaa päästä taas vähän useammin esteille, ohjaaja ainakin kaipaa paljon harjoitusta pitkän tauon jälkeen. :)




torstai 16. syyskuuta 2010

Agilityä ja hyvää mieltä

Käytiin tänään pitkästä aikaa Ojangossa kokeilemassa esteitä. Oli hurjan kivat treenit! Onnellinen pikkukoira juoksi esteeltä toiselle ihan hirmuista vauhtia, puomillakin vauhtia oli jo melkein liikaa. Hepuleita tuli vähän väliä, mutta jaksoi se pieni aina välillä keskittyäkin. :) Lisää tällaisia hyvän mielen treenejä! Jätettiin nyt A kokonaan pois ja laskettiin rimat vauvakorkeudelle, ja ainakaan vielä ei näy merkkejä ontumisesta. Katsellaan nyt pari päivää, että miten tuo riehuminen vaikuttaa. Olkapää ei ole viime lääkärikäynnin jälkeen oireillut ollenkaan, ja nyt sitten jännitetään että miten tuo hyppiminen sen kuntoon vaikuttaa.

Ilmoitin Camin nyt ainakin alustavasti syksyllä alkaviin agilitytreeneihin. Seuraillaan olkapään kuntoa ja mennään sen ehdoilla, mutta toivon mukaan pystytään ainakin jossain määrin agilityä jatkamaan.


Cami pääsi vähän leikkimäänkin mukana olleiden Frodo-lagoton ja Miina-chihuahuan kanssa. Aika vähänhän meidän pikkuisella on kavereita, kun se on ollut aina niin kovin arka, ja nämä kaksi ovat niitä harvoja, joista se tuntuu tykkäävän. :) On se kyllä tainnut viime aikoina vähän reipastua, ja muutaman kerran se on yrittänyt ihan oikeasti leikittääkin vieraita koiria. Yleensä se vieraisiin tutustuessaan ensin jännittää ihan hulluna, ja jännitys sitten purkautuu hurjana hepulina, mitä muut eivät ehkä aina ymmärrä. Viime aikoina on kuitenkin ollut nähtävissä ihan normaaliakin leikkimistä ja leikkinkutsumista, kunhan se vain saa ensin tutustua rauhassa. Ja mielellään purkaa ne pahimmat jännitykset sillä pienellä hepulilla..


Nyt meillä onkin sitten kotona aika väsynyt pieni hauveli. Ensi kerralla pitää muistaa ottaa kamera mukaan agitreeneihin, niin saataisiin blogiinkin vähän vauhtikuvia. :)

perjantai 3. syyskuuta 2010

Ongelmia olkapäässä

Meillä oli eilen taas vaihteeksi tapaaminen eläinlääkärin kanssa, tällä kertaa ortopedin. Reilu vuosi sitten agilitytreeneissä pikkuneiti putosi puomilta ja aristeli oikeaa etujalkaansa. Seuraavana päivänä jalka oli kuitenkin jo ihan ok, eikä eläinlääkäri löytänyt koirasta mitään vikaa. Niinpä asia sitten unohtui ajan kuluessa. Viime aikoina Cami on kuitenkin välillä kävellyt hieman epätasaisesti, oikeaa etujalkaa aristellen. Joskus ontuminen on ollut ihan selkeääkin. Syksyllä olisi tarkoitus palata treenaamaan agilityä taas vähän säännöllisemmin, joten halusin varmistaa, ettei kyse ole esimerkiksi nivelrikosta tai muusta vakavammasta.


Cami antoi aika nätisti taivutella jalkaa, mutta olkanivelen äärikoukistuksissa ja -ojennuksissa se reagoi, samoin taivutettaessa jalkaa reippaasti sivulle. Epäilinkin kivun kohdistuvan olkaniveleen, koska puomilta pudotessa jalka vääntyi juuri siltä kohdalta, en vain ollut itse osannut taivuttaa jalkaa tarpeeksi. Olkanivel (ja varmuuden vuoksi myös kyynärnivel) kuvattiin röntgenillä, ja luusto ainakin oli ihan ok. Nivel on kuulemma vähän normaalia löysempi, mutta toisaalta terve olkanivel tuntui sekin hieman löysältä, eli kyseessä on ilmeisesti ihan synnynnäinen ominaisuus, jonka ei siis pitäisi aiheuttaa ontumista. Kipeässä jalassa vaurio on todennäköisesti pehmytkudoksessa (nivelkapseli/nivelsiteet, biceps-jänne), mikä johtaa mahdollisesti nivelen lisääntyneeseen liikkuvuuteen ja kipeytymiseen rasituksessa.



Saimme mukaan Metacam-kipulääkettä, jota Camille voi antaa 3-5 päivän kuureina, jos ontumista ilmenee. Vähän kyllä epäilyttää tuo kipulääkkeen antaminen Camin maksaongelmien jälkeen. Kyseessä on toisaalta täysin eri vaikuttava aine (meloksikaami), eli reagoisiko Camin maksa myös tähän lääkkeeseen yhtä voimakkaasti, sitä en tiedä. Meloksikaami kun ilmeiseti saattaa aiheuttaa häiriöitä maksa-arvoissa, vaikka tämä ei kovin yleistä olekaan. Ennaltaehkäisevänä keinona lääkäri suositteli jotain glukosamiinivalmistetta ylläpitämään nivelruston kuntoa. Lisäksi meille ehdotettiin fysioterapiaa, jota olin itsekin jo ehtinyt suunnitella. Jos ontuminen pahenee, olkanivel kuvataan varmaankin uudelleen mahdollisten muutosten selvittämiseksi, ja yhtenä vaihtoehtona on tietysti olkanivelen tähystys.



Agilityn suhteen en ole vielä tehnyt päätöstä. Ohjatut treenit meillä siis jatkuisivat taas syksyllä, ja ryhmään pitäisi ilmoittautua jo aika pian. Niveliähän laji kuormittaa kyllä jonkin verran. Cami kuitenkin rakastaa agilityä, ja olisi sääli lopettaa sen harrastaminen kokonaan. Ehkä voitaisiin treenata vain "nivelystävällisempiä" ratoja, eli ilman A:ta ja tosi matalilla hypyillä, juoksemisestahan ei pitäisi mitään haittaa olla. Kisaamisethan pitäisi siinä tapauksessa unohtaa joka tapauksessa,  mutta pikkuinen saisi ainakin tehdä sitä mikä on sen mielestä kivointa ikinä. Ei olla koko kesänä käyty kertaakaan esteillä ennen viime viikonloppua, jolloin käytiin Ojangossa tekemässä pari pientä radanpätkää. Miten pieni koira voikin olla niin täynnä intoa ja energiaa! Se taisi tosiaan nauttia päästessään pitkästä aikaa esteille. Ohjaaja nyt oli vähän ruosteessa ja jäi välillä tuijottamaan suu auki pientä agilitykoiraansa, mikä vähän haittasi radalla etenemistä, mutta ohjattava oli joka tapauksessa ihan täydellinen. :) Olisi siis kurjaa lopettaa agility ihan kokonaan. Nyt ei kuitenkaan auta muu kuin seurailla tilanteen kehittymistä ja toivoa parasta. Ja pahimmassa tapauksessa vaikka sitten korvata laji jollain niveliä vähemmän kuormittavalla, vaikka tokolla tai höpöhöpö-sirkustempuilla.. :)



Postauksen kuvat on otettu samana päivänä, kun Cami oli ontunut lenkillä. Vaikea uskoa, että mistään kovin vakavasta olisi kyse, sen verran innokkaasti pikkuinen jaksaa puuhata ja riehua. :)