tiistai 1. tammikuuta 2013

Ai mikä aikuinen

Meidän pikkuinen tenava täyttää tänään kaksi vuotta!


"Koira on pentu kaksivuotiaaksi saakka", sanoo Jemman ikioma pentuopas, jonka saimme pienen koiranpentusen mukana kasvattajalta. :) Näinhän se kai yleensä menee. Jemma on kyllä ajatellut jäädä pennuksi vähän pidemmäksi aikaa. Se sopii sille. Sitä paitsi kaikki vastaantulijat luulevat sitä aina puolivuotiaaksi. Pentu mikä pentu. Sitä paitsi meillä on sääntö, että perheen kuopuskoiraa saa kutsua pennuksi niin pitkään, että taloon tulee uusi pentu. Eli meidän tapauksessamme tooosi pitkään. :)

Hurjan paljon onnea rakkaalle koiranpennullemme! Onnittelut myös Jemman ihanaisille, melkein aikuisille sisaruksille!

6 kommenttia:

Iskä kirjoitti...

Onnea vielä täältäkin 2 -vuotiaalle ja hyvää vuoden jatkoa koko poppoolle :)

Liftari kirjoitti...

Onnea nuori aikuinen !! Tästä ne vuodet alkaakin sitten vieriä ihan uskomatonta vauhti.
Meillä täytti Essi marraskuussa jo kuusi vuotta, enkä tajua yhtään mihin aika on voinut kulua.
ei muuta kuin nauttimaan jokaisesta hetkestä. Täysillä. Carpe diem on hyvä lause, unohdamme niin usein tarttua hetkeen, kun koohotamme jotain ihan merkityksetöntä. Ja siinähän se hetki sitten pääsee karkuun.
Terkkuja sinne essilästä ja mukavaa vuoden jatkoa.

päivi kirjoitti...

lukeeko siellä tosiaan niin:D:D minä täällä kikattelen kun mietin minkälaisia kakaroita ne oikein onkaan:D:D
onnea ihana kakara kumminkin!

Anne kirjoitti...

Jemma kiittää onnitteluista ja lupaa yrittä aikuistua ehkä 10 vuoden kuluttua. :)

Liftari: Tuo on kyllä ihan totta. Ja koirathan osaavat tuon hetkessä eläimisen paremmin kuin kukaan, voisimme ottaa niiltä oppia. :) Mukavaa vuoden jatkoa teillekin!

Päivi: Joo suosittelen päivittämään sitä opasta, "Portugeesi on pentu 15-vuotiaaksi saakka" tai jotain. :D Vai onko ne tämän pentueen geenit vaan jotenkin vialliset? :)

Anna kirjoitti...

Kuulostaa tutulta, kun koira on ihan pentu, vaikka iän puolesta pitäisi olla jo aikuinen ;) Meillä nimittäin parson Nemo 4,5 vuotta ja käytös on yhtä hepulirallia ja muita koijarointeja, pilke silmäkulmassa, tietty <3 Onnittelut 2-vuotiaalle, onpa suloiset kuvat :)

Anne kirjoitti...

Anna: Jemma kiittää ja kumartaa! Aika monikin koira taitaa säilyttää pentumaiset piirteensä aikuisikään asti, mikä ei ole ollenkaan huono juttu. :)