Niin kauan odotettu ja jännitetty lääkärireissu takana ja maksa-arvot vihdoinkin normaalin rajoissa! (Alat 134 ja Afos <92) Kohonneet maksa-arvot johtuivat siis kuitenkin lääkityksestä, eikä taustalla olekaan mitään maksaongelmaa, niin kuin ensin kuviteltiin kun arvot eivät tahtoneet laskea ollenkaan. Itkuhan siinä tuli, kun helpotus oli niin suuri. Ja luometkin ovat aiempaan verrattuna hyvässä kunnossa. Luomia kannattaa kuulemma edelleenkin huuhdella keittosuolaliuoksella silloin tällöin, ja lääkäri suositteli Camille Bepanthen eye -keinokyyneltä suojaamaan silmiä tuulisilla keleillä. Silmät kun ovat vähän herkistyneet kaikista tippakuureista, mikä näkyy lisääntyneenä silmien siristelynä.
Juhlistettiin hyviä uutisia käymällä kotimatkalla Murren murkinassa. Mukaan tarttui possun ydinluu, joka näytti maistuvan pienelle oikein hyvin pitkästä aikaa. :) Possu saa nyt kunnian olla ensimmäinen Camin ruokavalioon lisätty ruoka-aine eliminaatiodieetin aloittamisen jälkeen. Eihän meillä edelleenkään ole mitään tietoa, onko kyseessä mikään ruoka-aineallergia, mutta jatketaan nyt ainakin toistaiseksi tätä rajoitettua ruokavaliota, ja katsotaan mitä tapahtuu.
Vielä kuvia ehkä maailman onnellisimmasta pienestä luun nakertelijasta
♥
Tahtoisin tuon luun, mut äiti sano paikka..
Slurps!
Ai miten niin varastin?! Se ihan varmasti sano jo ole hyvä..
4 kommenttia:
Voi vitsi, ihania uutisia! Koko kesän oon seurannut pienen lampaan tilannetta :) Mahtavaa! Rapsutukset Camille!
E&N
Huippua! Aivan mahtava uutinen! Lähdetään lenkille joku päivä, tullaan tänään Helsinkiin :)
-Laura, Niki, Sasha ja Miina
Cami kiittää rapsutuksista!
Laura: Joo mennään vaan joku päivä lenkille. Camikin jaksaa taas tehdä vähän pidempiä lenkkejä, kunhan ei vaan ole liian lämmintä ulkona. :)
Ihan mahtavaa, toivottavasti luomet pysyvät rauhallisina :)
-Sonja
Lähetä kommentti